(23.02.2012 – 21:30)
Niinhän jotkut sanovat. Kuitenkin jos et pidä itsestäsi huolta, lihot ja et meikkaa (jos olet aikaisemmin meikannut) niin monet tahot katsovat paheksuvasti vaikkeivat sitä suoraan päin naamaan sanoisi.
Puhumattakaan mediasta ja ohjelmista mitä pursuaa joka tuutista.
Satuin katsomaan yhden ohjelman missä testattiin, että jos äiti on hyvässä kunnossa niin saako tämä paremmin apua kuin se jolla on iso läski vatsa. Tulos oli ennalta arvattavissa ja kertoo toisaalta tästä naurettavasta ulkonäkö painotteisesta maailmasta.
Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka painivat koko elämänsä oman kehonsa kanssa ja ymmärrän, että he eivät ehkä pysty ymmärtämään miksi tämä vatsa asia ahdistaa minua niin kovasti.
Kuten olen kertonut aikaisemmin ennen raskauksia olin todella hyvässä kunnossa. Litteä vatsa pienen pienellä pömpöllä, viihdyin kehossani. Oli kiva käydä ostamassa vaatteita, koska vaatteet sopivat minulle, kokona oli 36-38 ja painoindeksi siinä 19.
Kuitenkaan aina ei tilanne ole ollut sellainen. Kun olin ”tuhdimmillani” seurustelun alkuaikoina painoindeksi oli 21,9 – eli olin silloinkin normaalipainoinen. Kuitenkin omassa päässäni olin muita isompi ja tuhdimpi vuoteen 1998 asti.
En tiedä johtuiko tuo mielikuva itsestäni siitä, että olin niitä tyttöjä jotka kehittyivät todella aikaisin, vähän liiankin aikaisin. Ala-asteella olin luokan pisimpiä, kuitenkin yläasteella olin yhtäkkiä luokan lyhkäsimpiä ja edelleen olen siellä lyhkästen joukossa – alle suomalaisten naisten keskipituuden. Mutta ehkä jotenkin omakuva oli mennyt rikki ja näin itseni ajoittain siksi aika läskinäkin.
Kun sain ensimmäisen lapseni olin jo päättänyt, etten ole niitä äitejä, jotka antavat itsensä repsahtaa ja jotka eivät enää jaksa edes ripsaria vetäistä silmiin. En ollut sitä silloin enkä toisaalta ole sitä nytkään, mutta nyt tuntuu siltä kuin eläisin painajaisessa, josta en pysty heräämään.
Mielessäni olen yhä se solakka nainen, jolla on kaunis vatsa, mutta kun erehdyn katsomaan peilistä todellisuus paljastuu ja suoraan sanoen, se saa voimaan pahoin. Luojan kiitos löysin KappAhl:sta sellaisen body-puvun, joka litistää edes vähän tuota vatsaa sisään, mutta laiha lohtu se on nyt kun kesäkin on taas tulossa ja lasten takia pitäisi uimarannallekin uskaltautua.
Mutta se mitä näen peilistä on uskomattoman ison möhömahan mikä on suurimmillaan navan kohdalla. Itse napa on aivan venynyt ja aivan kuin allapäin itsekin. Ja sitten se mikä etoo itseäni kaikista eniten on löysä nahka makkara, joka lähtee navan jälkeen ja jää roikkumaan hivenen pikkuhousujen päälle!
Jos pidän verkkareita siinä navan alla, näytän aivan ”kaljamahaiselta” tai ehkä alkuvaiheessa raskaana olevalta ja jos nostan sen yli navan niin sitten näytän todella ylipainoiselta, jonka vatsa pullottaa housuissa.
Haluan tähän väliin sanoa, ettei minulla ole todellakaan mitään lihavia tai pulleita ihmisiä vastaan. Monet heistä kantavat kilonsa ihailtavalla itsetunnolla ja voivat olla todella komeita tai kauniita kiloineen kaikkineen.
Mutta itse en ole koskaan ollut liikakiloinen, mutta nyt vatsani käyttäytyy kuin olisin sellainen! Tai mikä itselleni pahinta muistutan äitiäni! Hän on niin kauan kuin muistan litkinyt olutta päivittäin ja se näkyy hänen vatsassaan, joka on iso pallo edessä ja nyt minulla on samanlainen, vaikken ole juonut olutta tippaakaan koko elämäni aikana!!
Kaikkien raskauksien aikana painoa tuli noin 10-12 kiloa extraa, joten ei mitenkään järkyttävästi. Joka kerta lasten syntymien jälkeen olen yrittänyt tehdä työtä sen eteen, että ylimääräiset kilot lähtisivät, jotta saisin itseni kuntoon.
Nyt en ole tehnyt mitään seitsemään kuukauteen – kaikki tuntuu niin turhalta. Miksi yrittäisin, se on aivan turhaa – ilman kirurgin veistä mitään muutosta ei tule tapahtumaan….
Mutta onko sillä väliä miltä näyttää? Onko sillä väliä, että häpeän runneltua kehoani niin paljon, etten halua mennä lasteni kanssa uimahalliin tai uimarannalle? Lasten takia nielen tietysti häpeäni ja itken tilaani sitten kotona, kun kaikki ovat menneet nukkumaan, mutta onko sillä väliä?
Onko sillä väliä, etten voi käyttää mitään vatsan myötäisiä vaatteita, koska silloin valuva nahkani ja iso vatsani näkyy? Suurin osa vaatteista mitä ennen tykkäsin pitää en voi enää – onko sillä mitään väliä?
Onko sillä väliä, että haluaisin vain huutaa, itkeä ja vaipua itsesääliin ja raivota Jumalalle, että laittaa tällaiset vastoinkäymiset harteilleni. Eikö se alatiesynnytyksen epäonnistunuminen ollut jo tarpeeksi?? Miksi juuri minun vatsa piti hajota toisella kertaa kun jotkut voivat saada vaikka kuinka monta lasta, eikä vatsa hajoa tällaiseksi?
Ja samalla kun raivoan sisimmässäni ja itken, yritän muistaa, että palkkioksi kaikesta tästä sain kolme ihanaa tervettä lasta… Olisinko mielummin ollut saamatta ne? En tietenkään, mutta…
