(19.02.2012 – 22:47)
Vatsa paisui isommaksi kuin pojista ikinä. Ja koko vatsa oli tuossa aivan edessä.
Jopa tuntemattomat ihmiset halusivat antaa oman arvionsa vauvan sukupuolesta ja poikaahan he tietysti ennustivat. Myös eräs puolituttu halusi kertoa kuinka hänen tyttärelleen oli ensin sanottu, että tyttö tulee, mutta poika sieltä oli tullut.
Itseänikin alkoi pikkuhiljaa epäilyttää – mitä jos meille olisi sittenkin tulossa kolmas poika!
Annoin itseni kuitenkin uskoa siihen, että tyttö olisi tulossa, joten tein pinnasänkyyn tytölle sopivat petivaatteet ja ostin pari vaaleanpunaista vauvan vaatetta.
Luulin, että olisi ollut helppoa keksiä tytölle nimi, mutta se osoittautuikin todella vaikeaksi.
Lopulta keksimme nimen, mutta se miten siihen päädyimme oli mielestäni outo juttu.
Omassa pienessä elämässäni on tapahtunut kolme kertaa niin, että ajatukset ovat jääneet ”jumiin” elokuvaan mitä olen nähnyt. En tiedä onko tämä yleistäkin, mutta ainakaan kukaan ystävistäni ei ole semmoisesta puhunut, toisaalta en ole minäkään.
Eli nähtyään tietyn elokuvan koko elokuva jää kummittelemaan mieleen, ja tulee tunne että on pakko katsoa elokuva uudelleen ja uudelleen.
Ensimmäisen kerran näin tapahtui kun asuin vielä kotona – olin varmaan 12-13 vuotias. Seuraavan kerran kun olin 18-vuotias.
Jälkikäteen ymmärsin hyvin miksi olin jäänyt ”elokuviin jumiin”.
12-vuotiaana asuin perheessä, missä isä joi ja äitikin. Tosin äidin juomista en pystynyt tunnustamaan itselleni kuin vasta vuosia kotoota muuttamisen jälkeen.
Tuo elokuva (The Labyrith), johon jäin jumiin esitti fantasian keinolla pakoopääsyn arjesta. Olisin niin halunnut olla tuo nuori tyttö, joka lähtee etsimään peikon (David Bowie) nappaamaa pikkuvelipuolta taianomaisesta labyrintistä. Toisaalta tunsin itsekin olevani labyrintissä, josta ei ollut ulospääsyä. Labyrintissä, mikä oli täynnä riitaa, huutoa yöaikaan, rikottuja lupauksia, pelkoa ja pettymyksiä eli niitä tavallisia tunteita ja asioita, mitä jokaikinen alkoholistin lapsi käy elämänsä aikana lävitse.
Toinen elokuva, mikä jäi pyörimään päähän oli Anne Rice:n Interview with the vampire. Olin tuolloin 18-vuotias ja luin kaikki kirjat mitkä sain käsiini tuolta kirjailijalta ja elokuvan katsoin lukuisia kertoja.
Tuolloin olin lukiossa. Lähimmät ystävät olivat lähteneet vaihto-oppilaiksi. Itsekin olisin halunnut, mutta meillä ei ollut rahaa eikä äiti olisi päästänyt vaikka rahaa olisi ollutkin. Nyt sen ymmärrän – silloin en.
Tunsin oloni aika yksinäiseksi lukiossa. Tunsin olevani hyvin erilainen kuin muut. Ja olinhan minä – en nimittäin juo alkoholia. Vaikka en siitä numeroa tehnytkään niin tässä yhteiskunnassa absolutisti on jotenkin pelottava ja ei haluttua seuraa. Sen kanssa kun ei voi vetää lärvejä tai maistella viinejä sivistyneesti.
Tuo vamppyyri elokuva, johon ”jäin jumiin” kertoo kaiken muun ohella tarinan siitä miltä tuntuu olla ulkopuolinen – näin jälkikäteen ei siis ihme, että tuossa vaikeassa elämän tilanteessa ”jäin jumiin” tuohon leffaan.
Kolmas vastaavanlainen kerta tapahtui kun olin viimeisilläni raskaana ja uskoin odottavani tyttöä.
Olin nähnyt sen elokuvan aikaisemmin (Twilight), ja olin pitänyt sitä täysin teini hömppänä. Nyt äitiysloman alussa katsoin sen uudestaan ja yhtäkkiä näinkin tuon elokuvan ihan uudessa valossa – ei se ollutkaan niin huono kuin ensimmäisellä kerralla!
Päätin lainata kirjastosta nuo kirjat. Luin kaikki kirjat parin viikon sisällä. Katsoin ensimmäisen leffan useammin kuin kehtaan myöntää!
Voit kuvitella kuinka paljon huvitti kun huomasin, että 16 vuoden jälkeen olin jälleen jäänyt ”jumiin elokuvaan”!!!
Ryhdyin heti miettimään mikä voisi tällä kertaa olla syy. Toki viimeisessä kirjassa Isabella on raskaana niinkuin itsekin olin, siinä hän myös ”syntyi uudelleen”.
Kun olin lukenut kaikki kirjat jäi elokuvan lisäksi mieleen kummittelemaan yksi nimi: Bella. Päätin kokeilla tikulla jäätä ja ehdotin sähköpostissa miehelleni voisimmeko antaa tytölle nimeksi Bella tai Isabella. Sain pian vastauksen, että Bella ei, mutta Isabella ehdottomasti! En voinut uskoa silmiäni, olimme olleet kaikista muista nimistä ihan eri mieltä ja nyt tämä nimi kävisi miehellenikin.
Kun vauva syntyi, päättyi oma vauvakuumeeni ja pääsin pois Twilight elokuvan pauloista, mutta tyttäremme sai nimekseen Isabella.
