Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Ensimmäinen työpäivä

20.11.2012, mysteria

(03.03.2012 – 10:22)
Vatsan litistävä body päälle, meikit naamaan, hiukset kuntoon, työvaatteet päälle ja lapset tarhaan. Sen jälkeen naama hymyyn ja rohkeasti töihin.
Pomot tulivat heti alkuun vastaan, moikkasivat iloisesti ja toivottivat tervetulleeksi takaisin. Siis mitä v… mietin itsekseni, kun lähdin äitiyslomalle ei minua edes moikattu ja nyt näin iloisesti – aivan kuin he olisivat olleet oikeasti iloisia että tulin takaisin. Moikkasin iloisesti takaisin.
Päivän aikana huomasin, että suurin osa henkilökunnasta oli vaihtunut. Ja kuulin, että äitiyslomani aikanakin oli ihmisiä tullut ja lähtenyt tai potkittu pois.
Kuulin myös, että se joka oli järjestänyt äitiyslomalle lähtökahvit oli myös potkittu pois. Kun hänen kanssaan myöhemmin juttelin, kuulin että hän oli silloin käynyt kysymässä maksaisiko firma jonkun äitiyslomalle läksiäislahjan minulle. Siihen oli vastattu, että ei. Aika jännä sinänsä, että kaikille muille oli firma maksanut.
Omaksi harmikseni se, joka oli harjoittanut työpaikkakiusaamista oli edelleenkin talossa ja hänestä oli tehty päällikkö ryhmään, jossa itsekin olin! Mahtavaa….no en antanut sen häiritä itseäni.
Ensimmäinen päivä meni yllättävän mukavasti. Uudet työkaverini vaikuttivat mukavilta. Ja inho työtäni kohtaan oli poissa. Olin täysin valmis aloittamaan taistelun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *