(05.02.2012 – 08:02)
Siksi haluankin palata yhdeksän vuotta (ja vähän enemmänkin) ajassa taaksepäin ja kertoa muutaman asian elämästäni silloin.
Olin siis tuolloin 27 vuotias ja olimme ostaneet poikaystäväni kanssa juuri yhteisen asunnon. Olimme tuohon mennessä olleet jo kahdeksan vuotta ns. susiparina. Meillä ei ollut mitään aikomustakaan mennä naimisiin – miksi olisimme menneet. Olimme vakaasti sitä mieltä, ettei rakkautemme tarvinnut papin aamenta eikä komeaa sormusta kestääkseen. Olihan se jo kestänyt monet vastoinkäymiset.
Olimme 19-vuotiaina muuttaneet yhteen vain puolen vuoden seurustelun jälkeen ja alku olikin ruusuilla tanssimista, kunnes hankin itselleni e-pillerit.
Kuinka olisin voinut ymmärtää, että mm. haluttomuus ja seksin yhtäkkinen sattuminen johtui vain ja ainoastaan noista e-pillereistä. Siihen aikaan ei ollut netti vielä kehittynyt niin pitkälle, että olisin voinut etsiä tietoa sieltä.
Kokeilin viiden vuoden aikana ainakin neljää eri e-pilleri valmistetta. Pelkäsin, että minussa oli jotain vikaa kunnes eräs gynekologi kehoitti lopettamaan kokonaan e-pillereiden käytön.
Kun viiden vuoden ajan on tottunut siihen, että tietää täsmälleen milloin menkat alkavat ja on tottunut niiden niukkuuteen, on suuri kynnys antautua ”luonnon armoille”.
Mutta vuonna 2002 sen tein ja muutaman kuukauden kuluttua halut palasivat potenssiin sata! Valitettavasti e-pillerit olivat tehneet tuhoja suhteellemme. Meistä oli tullut salakavalasti hyviä ystäviä – parhaita sellaisia! Mutta poikaystäväni ei uskaltanut enää koskea minuun, koska seksin yritykset päättyivät joka kerta minun itkuun ja hänen lohdutukseen.
Olimme uudessa tilanteessa: minä halusin, mutta poikaystäväni oli täysin lukossa. Poikaystäväni oli ollut minun ensimmäinen ja ruoho alkoi tuntumaan vihreämmältä aidan toisella puolella.
Teimme yhteisen sopimuksen. Otamme taukoa suhteestamme. Asumme yhdessä, mutta rahat pidämme erillään ja molemmilla on lupa tehdä ihan mitä haluaa. Muistaakseni sovimme, että tauko kestää pari kuukautta jonka jälkeen mietitään mitä haluamme tehdä suhteemme suhteen.
Poikaystäväni hengaili kavereidensa kanssa tuon ajan ja minä… No, minä halusin varmuuden siitä olenko normaali.
Kävin tuolloin paljon tanssimassa ja tunsin niistä piireistä erään henkilön, joka oli sopiva kokeilulle, sellainen jolla oli naistenmies maine, mutta johon en taatusti rakastuisi.
Harrastin siis seksiä puolitutun kanssa ja ilokseni sain todeta, että olin kaikin puolin normaali ja painajainen kivuliaasta seksistä ja haluttomuudesta oli loppunut.
Tajusin rakastavani poikaystävääni edelleen ja haluavani häntä.
Olisin jättänyt tämän kokeilun vain omaan tietooni, mutta poikaystäväni näki vahingossa viestin, missä kerroin tapahtuneesta ystävälleni.
Vaikka olimme sopineet yhteisistä säännöistä, ei poikaystäväni ollut uskonut, että menisin kuitenkaan kenenkään kanssa loppuun asti. Se olikin kova pähkinä poikaystävälleni purtavaksi.
Eräissä juhlissa, missä en itse ollut hän sanoi suudelleensa toista naista, tosin oli ollut niin kännissä ettei muista oliko mennyt pidemmällekin. Tämän hän tunnusti seuraavana päivänä ja tunsi kovaa katumusta.
Annoimme toisillemme anteeksi ja lupasimme aloittaa tyhjältä pöydältä uudestaan.
Kaiken siis piti olla vuonna 2003 kunnossa. Molemmilla vakkari työpaikat, kihlat oli uusittu (jep kihlasormukset oli, muttei aikomusta mennä naimisiin), uusi rivitalo kolmio, jota remontoimme. Kaikki kuitenkin muuttui kun poikaystäväni sanoi, ettei tiedä rakastaako hän minua enää. Siitä alkoi parisuhteemme toinen isompi kriisi. Poikaystäväni käytös minua kohtaan muuttui totaalisesti. Oikeastaan koko hänen persoonansa muuttui.
Asuimme yhä yhdessä, mutta emme olleet enää yhdessä. En muista enää kauan sitä jatkui, taisi olla puolisen vuotta. Sitten eräs tapahtuma muutti kaiken – isäni kuoli.
