(05.02.2012 – 15:19)
Isäni oli minulle kovin rakas, mutta hän oli myös alkoholisti, joten kaikki muistot hänestä eivät ole niin kultaisia kuin toivoisin niiden olevan.
Isäni oli menettänyt elämänhalunsa jo monta vuotta aikaisemmin. Hän aloitti aamunsa olueella, söi makkaraa joi viiniä ja lopetti päivänsä kuten oli sen aloittanut. Hänellä oli ikää yli 70-vuotta ja hänen kehonsa alkoi jo oireilemaan.
Äidiltä tullut puhelu isäni kuolemasta ei siis tullut yllätyksenä. Isäni oli saanut lähteä kuten halusi ”saappaat jalassa” – siitä olen iloinen.
Mutta se mistä olen erityisen kiitollinen on se kuinka hänen kuolemansa vaikutti poikaystävääni, jolle isäni oli myös rakas.
En tiedä olisimmeko me yhä yhdessä ilman isäni kuolemaa, en tiedä olisiko meillä näitä kolmea ihanaa lasta ilman isäni kuolemaa.
Joka tapauksessa kaikki muuttui kun isäni kuoli.
Poikaystäväni halusi palata yhteen – rakkaan ihmisen kuolema oli saanut hänet näkemään asiat aivan uudessa valossa.
Sinä jouluna alkoi aivan uusi luku meidän elämässä.
