(12.02.2012 – 20:42)
Loppu raskaus meni nopeasti ja vatsa kasvoi kasvamistaan.
Sektio jännitti kovasti, mutta olin tyytyväinen, ettei tarvinnut synnyttää alateitse.
Ennenkuin kävin vaatimassa luvan sektiolle kävin myös yhden miespuolisen gynekologin juttusilla. Halusin varmistua, että alapääni oli nyt korjausleikkauksen jälkeen normaali – hänen mukaansa se oli. Jjuttelin myös lääkärille sektio toiveistani. Tämä mies lääkäri sanoi, että aivan hyvin voin synnyttää alateitse hän käytti vielä tällaista vertauskuvaa ”turha sitä ikkunaa on tehdä kun ovi on jo olemassa”. Menin aivan hämilleni tuosta kommentista ja vasta jälkikäteen tajusin mitä olisin voinut vastata tuohon. Olisin sanonut, että mitä jos se ovi on jo ihan säpäleinä, saako sitä enää uudelleen korjattua jos se menee uudestaan rikki. Eikö se olekin ärsyttävää kun itse tilanteessa pää huutaa tyhjyyttä ja vasta-argumentti tulee mieleen vasta kun tilanne on mennyt ohi.
Oli jännä huomata, että vaikka minulla oli sektio lupaus kirjallisena jouduin perustelemaan sektiota joka ikisessä tilanteessa. Esimerkiksi kun kävin niskapoimu-ultrassa tai rakenne ultrassa tai kun olin neuvolan lääkärin tarkistuksessa. Uskomatonta! Toivoivatko he, että muuttaisin mieltäni…. kuinka olisin voinut muuttaa? Korjausleikkauksen tehnyt lääkärikin sanoi, että korjausleikkaukset eivät aina onnistu. Ottaisinko tosiaan riskin ja synnyttäisin alateitse – mitä jos ensi kerralla pierujen sijaan en pystyisi pidättelemään pissoja tai kakkoja? Eihän kätilöiden ja lääkäreiden tarvitse elää niiden kipujen kanssa, mitkä tulee väärin ompelusta tai elämän laatua huonontavien seuraamusten kanssa.
Muutenkin tuntuu, että alatiesynnytykseen yritetään saada kaikki oli sitten vauva väärinpäin tai vauva iso ja äiti pieni. Onhan se yhteiskunnalle niin paljon edullisempaa, äiti ja vauva kantaa loppujen lopuksi riskit ja vaivat mitä tulee jos jokin menee pieleen. En ole sitä mieltä, että sektiota pitäisi jaella kevyesti, mutta olen sitä mieltä, että nykyistä enemmän pitäisi tutkia myös äidin soveltuvuus alatiesynnytykseen. Ja ainakin osata puhaltaa peli poikki ajoissa, eikä runnoa niitä lapsia ulos äidin ja/tai lapsen kustannuksella.
Jos ajattelen sitä ensimmäistä kolmea kuukautta töissä, ne olivat todella rankat, koska nähtävästi jännittäminen teki sen, että ilmat alkoivat kertyä vatsaani heti ruokailun jälkeen. Mikä johti todella koviin vatsakipuihin puolen päivän jälkeen ja sitten kun pääsin töistä autolle oli auto sisältä kuin kaasukammio kun nuo ilmat alkoivat purkautumaan. Sitä kesti sen muutaman kuukauden sitten se loppui, sen jälkeen opettelin tunnistamaan riski tilanteet kuten sen, että jos vähänkään tuntui että tuli kakkahätä niin heti piti mennä vessaan, muuten olisivat ilmat tulleet ilman lupia tervehtimään.
Toinen asia mitä mietin on se kuinka lapsen syntymän jälkeen äiti helposti jätetään yksin neuvolan taholta. Äidille annetaan kyllä paperi, jolla yritetään mitata onko synnytyksen jälkeistä masennusta. Itselleni jonkinlainen masennus tuli vasta kauan sen jälkeen kun olin tuon paperin jättänyt. Äidin fyysistä vointia ja jaksamista pitäisi seurata enemmän lapsen syntymän jälkeen. Voi toki olla, että tässä on alueellisia eroja ja varmastikin paljon on siitä neuvolan tädistä kiinni.
